Klassikkoautojen värikkäässä maailmassa on monia ikonisia koneita. Kuitenkin vain harvat ylittävät automaailman rajat ja niistä tulee maailmanlaajuisesti tunnistettavia kulttuuriesineitä, aikansa symboleita ja ikuisia designlegendoja. Ferrari Testarossa on yksi näistä autoista. Tämä auto, joka on näyttävän ulkonäkönsä, tehokkaan V12-moottorinsa ja loistavan soundtrackinsa ansiosta herättää yhä huomiota lähes 40 vuotta alkuperäisen julkaisunsa jälkeen. Testarossa on olennainen osa Ferrarin historiaa, ja se muistetaan aina huippusuorittajana. Silti 80-luvun kulttuurimaiseman osana Testarossa on ikuisesti osa tällä vuosikymmenellä kasvaneen sukupolven autoilun unelmia. Tänään kerromme lisää tästä legendaarisesta mallista.
Vaikka Testarossa esiteltiin 80-luvun alussa, sen tarina alkaa vuonna 1973, kun Ferrari BB (Berlinetta Boxer) esiteltiin. Se oli ensimmäinen Ferrari-malli, jossa oli keskelle asennettu 12-kaksoismoottori, joka tarjosi poikkeuksellisen hyvän käsiteltävyyden, mutta siinä oli useita puutteita, jotka johtuivat ahtaasta pakkauksesta. Ferrari oli kuitenkin edelleen sitä mieltä, että leveä flat-12-moottori oli oikea valinta seuraavaan GT-malliin, joten Testarossan kehitys alkoi 70-luvun lopulla. Päätavoitteena oli tehdä Berlinetta Boxeria mukavampi, mutta myös tehokkaampi ja nopeampi auto. Alusta, jousitus ja moottori suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Kuten lähes kaikissa Ferrarin malleissa, legendaarinen suunnittelutalo Pininfarina vastasi muotoilusta, ja kaikki oli valmista debyyttiä varten.
Tuona päivänä vuonna 1984 Pariisin autonäyttelyssä yleisö hämmästyi Ferrarin uudesta mallista. Testarossa oli näyttelyn ehdoton tähti ja autoyhteisön puheenaihe. Sen erottuva muotoilu, matala siluetti, leveä takaosa ja erottamattomat sivusaukot tekivät siitä välittömästi klassikon, jonka ulkonäkö näyttää yhä tuoreelta ja jännittävältä vielä tänäkin aikana. Vaikka muotoilu varasti show’n, mekaniikka oli yhtä vaikuttava. Kuljettajan takana oli 4,9-litrainen flat-12-moottori, jossa oli luonnollinen ilmanotto. Siinä oli neljä nokka-akselia ja 48 venttiiliä, ja se voiteltiin kuivasumppujärjestelmällä.. Kuivakaasujärjestelmä oli jännittävä kosketus, joka juontaa juurensa ajalta, jolloin Ferrari esitteli ensimmäisen kerran 12-sarjan moottorit Formula 1 -autojen kilpa-ajoyksikkönä. Moottorin teho oli 385-390 hv (markkinoista riippuen) ja vääntömomentti 361 lb-ft, mikä nosti Testarossan heti 80-luvun alun automarkkinoiden huipulle, sillä se kiersi 0-100 km/h 5,8 sekunnissa ja huippunopeus oli 180 km/h. Ferrari käytti nimeä “Testarossa” jo 50-luvun lopulla upeasta 250 Testarossa -kilpa-autosta, mutta tässä tapauksessa se oli saanut inspiraationsa punaisista sylinterinkannen suojuksista, joissa Testa Rossa tarkoittaa “punapää”.
Autolehdistön ja Ferrari-asiakkaiden erittäin myönteisten reaktioiden ansiosta yritys sai runsaasti tilauksia, ja jonotuslistat olivat kaksi vuotta pitkiä, vaikka auton suositushinta vuonna 1985 oli yli 85 000 dollaria. Testarossa asetti rajallisessa segmentissään standardit erinomaisella suorituskyvyllään, moitteettomalla käsiteltävyydellään ja upealla ulkonäöllään. Kaikesta huolimatta tässä mallissa oli kuitenkin omat puutteensa ja omituisuutensa. Leveän moottorin vuoksi pakkaaminen oli edelleen ongelma, minkä vuoksi auton leveys oli lähes 2 metriä (78 tuumaa), mikä vaikeutti liikkumista arkiliikenteessä. Myöskään suuri kääntöympyrä ei auttanut, eikä kaikissa varhaisissa malleissa ollut ohjaustehostinta. Ohjaus oli kuitenkin kevyt, ja auto reagoi hyvin, kun se oli päässyt vauhtiin.
Erityinen tekniikka merkitsi sitä, että huolto oli monimutkaista, ja tavallinen työ, kuten nokka-akselihihihnan vaihto, vaati moottorin sammuttamista, mikä teki siitä vaativaa ja kallista. Esimerkkinä Testarossan omituisuuksista mainittakoon, että akku oli piilotettu moottoritilaan, ja sitä lähestyäksesi sinun on irrotettava takapyörä. Kaikesta huolimatta asiakkaat rakastivat Testarossaa, joka oli aikakauden lukuisten julkkisten suosikkikuljetusväline. Michael Jordanin, O.J. Simpsonin, Rod Stewartin ja Mike Tysonin kaltaiset ihmiset omistivat kaikki Testarossan (tai muutaman sellaisen). Testarossan suosiosta puhuttaessa on tärkeää mainita kaksi kriittistä hetkeä. Yksi niistä oli esiintyminen yhdessä 80-luvun tv-ohjelmista – Miami Vice. Valkoista vuoden 1986 Testarossaa käytettiin kolmannesta kaudesta lähtien, ja siitä tuli pian yksi tv-historian tunnistettavimmista autoista. Lisäksi Testarossa oli auto, jota käytettiin suositussa videopelissä “Out Run”, joka määritteli arcade-ajamisen 80-luvun lopulla. Viime aikoina tätä Ferraria on käytetty monissa musiikkivideoissa, kuten legendaarisessa Kavinskyn Autodrive -elokuvassa.
Vaikka Testarossan suosio ja myynti olivat vakaita, Ferrari tiesi, että autossa oli vielä parantamisen varaa, joten vuonna 1991 se julkaisi päivitetyn mallin nimeltä 512 TR. Nimi johdettiin tilavuudesta (lähes 5,0 litraa), sylinterien lukumäärästä (12) ja TR:stä nimellä Testarossa. Autossa oli uusi etuosa, isommat pyörät, parannetut sisätilat ja tehokkaampi moottori. 512 TR:n teho oli 420 hv ja vääntömomentti hieman suurempi, kun puristussuhde oli korkeampi ja sylinterinpäitä uudistettiin. Lisäteho paransi kuitenkin kiihtyvyyttä merkittävästi: 0-100 km/h kiihtyi 4,8 sekunnissa, ja auton huippunopeus nousi 195 km/h:iin.
512 TR:n tuotannon loppuminen vuonna 1994 ei kuitenkaan tarkoita, että Testarossan tarina olisi ohi. Myöhemmin samana vuonna Ferrari esitteli lopullisen version Gran Turismo -coupé-mallinsa, jonka nimi oli F512 M. “M” tarkoittaa “Modificato”. Tässä mallissa oli perusteellisesti uudistettu etu- ja takaosa, paljaat ajovalot, pyöreät takavalot ja ainutlaatuinen pyörän muotoilu. Myös sisätiloja ja moottoria parannettiin. Flat-12-moottorin iskutilavuus säilyi ennallaan, mutta puristustehoa nostettiin hieman 10,4:1:een, mikä johti 434 hv:n tehoon. Muutaman hevosvoiman lisäys tarkoitti, että 0-100 km/h aika lyheni edelleen 4,7 sekuntiin ja huippunopeus oli hieman korkeampi, 196 km/h.
Testarossa-mallisto päättyi kuitenkin vuonna 1996, kun viimeinen F512 M toimitettiin. Se oli yksi kaikkien aikojen myydyimmistä Ferrareista, sillä sitä valmistettiin lähes 10 000 kappaletta (1984-1996). Alkuperäinen malli, jota myytiin vuosina 1984-1991, vei suurimman osan myynnistä (7 177 kappaletta), kun taas tyylikkään näköistä 512 TR:ää valmistettiin 2 261 kappaletta ja viimeiset 501 autoa olivat F512 M -malleja. Mielenkiintoista on, että Ferrari ei koskaan virallisesti tarjonnut avoautoversiota, ja vain yksi Terstarossa-pudotettava malli valmistettiin, hopeanvärinen vuoden 1986 malli, joka rakennettiin Fiatin puheenjohtajalle, legendaariselle Gianni Agnellille. Nykyään Testarossa on tunnistettava superauto fantastiselta aikakaudelta ja yksi klassikkoautomaailman varmoista sijoituksista. Se on edelleen nopea ja kyvykäs auto, joka hämmästyttää kuljettajaa pätevällä käsittelyllään ja analogisella suorituskyvyllään.
