DeLorean-yhtiö on jäänyt autoilun historiaan yhtenä maailman kiistellyimmistä automerkeistä. Kuuluisuus, huhut ja totuudet, jotka kietoutuivat tehtaaseen ja itse autoon, tekivät DMC-12:sta vilpittömän klassikon ja jopa elokuvatähden. Tässä on sen fantastinen tarina.
Tämän tarinan avainhenkilö oli John Z. DeLorean, joka oli aikoinaan yksi amerikkalaisen ja maailmanlaajuisen autoteollisuuden tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Detroitissa syntynyt DeLorean kasvoi autojen parissa. Saatuaan työpaikan General Motorsilta, tarkemmin sanottuna Pontiacilta, hänestä tuli pian kyseisen yhtiön johtava mies. DeLorean tuli tunnetuksi monista viisaista toimista, ja tunnetuin niistä on epäilemättä kuuluisan GTO-mallin esittely, joka kehitettiin alun perin yrityksen johdon tietämättä. Edistyessään hänestä tuli Chevroletin johtaja ja jopa koko GM-konsernin varapuheenjohtaja, mutta jatkuvat väärinkäsitykset saivat hänet jättämään tämän tehtävän. Pian lähtönsä jälkeen DeLorean päätti omistautua vanhalle unelmalleen urheiluauton valmistamisesta omalla nimellään. Koska hän oli menestynyt autoteollisuudessa niin monta vuotta uskomattoman hyvin, hän oli varma, että hanke saisi nopeasti tukea.
Niinpä vuonna 1975 perustettiin DeLorean Motor Company suunnittelemaan ja rakentamaan urheiluauto, joka olisi turvallinen, luotettava ja mukava ja jolla olisi erinomainen suorituskyky ja käsiteltävyys maantiellä. DeLorean keräsi ympärilleen aikakauden parhaita insinöörejä, joista useimmat olivat General Motorsin palveluksessa. Pian tiimi lähti Italiaan ja tilasi kuuluisalta Giorgetto Giougarolta koko ajoneuvon suunnittelun, jossa heidän panoksensa mukaan pitäisi olla lokasuojaovet ja taakse asennettu moottori. Suunnitelman seuraava vaihe oli tuotantolaitosten perustaminen, ja pitkän harkinnan jälkeen valinta osui Pohjois-Irlannissa sijaitsevaan Dunmurryyn. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus suhtautui myönteisesti tähän siirtoon ja sijoitti suuren summan rahaa hankkeen tukemiseen. Kun DeLorean huomaa, että kehitys on liian hidasta, hän päättää hakea apua. BMW:n ja Porschen kanssa syntyneen väärinkäsityksen jälkeen hän teki sopimuksen Lotuksen kanssa vuonna 1978 Colin Chapmanin vastustuksesta huolimatta. Koska Lotuksella oli kuitenkin pulaa rahasta ja DeLoreanilla oli huomattava taloudellinen tuki, Chapman suostui lopulta.
Lotuksen tuella DMC-12 alkoi hitaasti muotoutua, kun autoa mainostettiin erikoislehdissä. Alun perin ilmoitettu 12 000 dollarin hinta olisi tehnyt siitä fantastisen kilpailukykyisen, mutta jo silloin oli selvää, ettei siitä tulisi mitään. Alun perin 2+2-kupeeksi suunnitellusta autosta tuli kaksipaikkainen, jossa matkustajien takana oli pieni tila ja edessä symbolinen tavaratila. Laajojen testien jälkeen päädyttiin Renaultin 2,7-litraiseen V6-moottoriin (joka syntyi Peugeotin, Renault’n ja Volvon yhteistuotannossa), jossa on neljä venttiiliä sylinteriä kohti, iskutilavuus on 2,8 litraa ja teho noin 145 hv. Voima siirrettiin takapyörille viisivaihteisen manuaalivaihteiston kautta. Arvostuksen takaamiseksi ajoneuvoon oli asennettu Lucasin elektroniikkaa. Sisätilat on päällystetty nahalla, ja niissä on ilmastointi ja sähköiset ikkunat. Tehdas ei tarjonnut mahdollisuutta maalata koria, ja kolmea lukuun ottamatta kaikki testeissä käytetyt esimerkit ovat väriltään mattaharmaita, koska kori on valmistettu ruostumattomasta teräksestä.
Alkuvuodesta 1981 esisarjan kappaleet valmistuivat, ja tehdas oli valmis julkistettavaksi kolmen vuoden viivästyksen jälkeen alkuperäisestä aikataulusta, mikä tuli sijoittajille kalliiksi. Maailman ensiesittely oli Geneven autonäyttelyssä, ja DeLorean sai heti runsaasti tilauksia. Vaikutus yleisöön oli juuri sitä, mitä DeLorean halusi, ja DMC-12 oli täysin erilainen kuin kilpailijansa. Monet ostajaehdokkaat antoivat kukin 1000 dollaria käsirahaa tietämättä koko hintaa, joka lopulta oli 28 000 dollaria, mikä oli kaukana kolme vuotta aiemmin luvatusta 12 000 dollarista. Näin korkealla hinnalla DeLorean DMC-12 nousi vaarallisten ja vakiintuneiden kilpailijoiden, kuten Porsche 911:n, Mercedes SL 450:n tai Chevrolet Corvetten, joukkoon. Ensimmäisenä myyntivuotenaan, vuonna 1981, se onnistui jopa myymään Porschea enemmän Yhdysvaltain markkinoilla, mutta pian sen jälkeen ilmeni ongelmia.
Vain vuoden kuluttua myynti alkoi hidastua, kun huhut ajoneuvon erittäin huonosta laadusta levisivät. Useimmat valitukset kohdistuivat nimittäin Renaultin moottoriin, jonka 145 hv ei ollut riittävän tehokas, ja tehtaan suorituskykyvaatimukset olivat hyvin epäilyttäviä. Yhdysvaltain markkinoilla myytävät autot olivat vielä heikompia, koska moottoria ja pakokaasua oli muutettu ympäristösyistä. Joihinkin malleihin asennettiin liian pehmeät iskunvaimentimet, mikä lopulta tappoi urheilullisen ajotuntuman ja soveltui vain kevyeen ajoon. Sisätilat olivat ahtaat, ja elektroniikka oli epäluotettavaa. Lisäksi monet jälleenmyyjät joutuivat investoimaan työvoimaa omalla kustannuksellaan, koska autot saapuivat Irlannista lähes keskeneräisinä. Erinomaisen alkumyynnin rohkaisemana DeLorean lisäsi kuukausittaista tuotantoa 400 kappaleeseen, mutta vuoden 1982 aikana tapahtuneen jyrkän myynnin laskun vuoksi näille autoille ei löytynyt ostajaa. Kaiken tämän vuoksi yritys joutuu vakaviin taloudellisiin ongelmiin, ja DeLorean pyytää apua Britannian hallitukselta. Yhä heikomman myynnin myötä tehdas pääsi jotenkin sisään seuraavana vuonna, mutta rahoitustuen keskeytyminen johti konkurssiin.
Silloin veroviranomaiset tulevat paikalle ja huomaavat DeLoreanin erittäin kalliin elämäntyylin ja valtavat rahasummat, jotka kulkevat yrityksen kautta. Tämän tehtaan tarinan synkimmästä luvusta tiedetään vain vähän. Silti Britannian hallitus antoi pidätysmääräyksen DeLoreanista, ja vaikka he eivät koskaan saaneetkaan häntä kiinni, Yhdysvaltain sheriffit saivat, kun hänet pidätettiin salkullisen kokaiinia ostettuaan vuoden 1982 lopulla. Niinpä tuotanto lopetettiin vuoden 1983 alussa, mutta tietty määrä kappaleita koottiin ja toimitettiin asiakkaille, jotka olivat jo maksaneet autosta. Valmistettujen kappaleiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, mutta virallisten tietojen mukaan niitä valmistettiin 6539 kappaletta vuonna 1981, 1126 kappaletta vuonna 1982 ja 918 kappaletta vuonna 1983. Toisaalta tehtaan työntekijät väittivät, että autoja valmistettiin yli 10 000 kappaletta. Silti konkurssin jälkeen kaikki tekniset ja taloudelliset asiakirjat katosivat, ja on väistämätöntä, että edes DeLorean itse ei tiennyt tarkkaa lukumäärää.
Kaikesta huolimatta DMC-12 on nykyään eräänlainen kulttiauto, jolla on suuri fanijoukko. Nykyään mielipiteet tästä autosta ovat edelleen jakautuneet. Toisaalta he pitävät häntä arvottomana demagogin tuotteena, jolla ei ole mitään arvoa. Toisten mielestä se on karujen olosuhteiden uhriksi joutuneen autoiluneron mestariteos. Oli miten oli, ei ole epäilystäkään siitä, että tämä on yksi auto, joka erottuu merestä monien muiden ulkonäkönsä, oudon arvovaltansa ja uskomattoman historiansa ansiosta, joka tekee siitä modernin autoilun legendan. DMC sai vihdoin maailmanlaajuista suosiota pari vuotta sen jälkeen, kun se lopetettiin vuoden 1985 menestyselokuvan “Takaisin tulevaisuuteen” ikimuistoisena rekvisiittana.
